
Kesäpäivän Hunajan sinulle tuottaa
Pajulan Mehiläistarhat Oy
Pajulan Mehiläistarhojen Janne Pajulalla on jo lähes neljännesvuosisadan kokemus mehiläistenhoidosta ja hunajan tuottamisesta. Ensimmäinen mehiläispesä Kangasalan Tohkalaan hankittiin vuonna 1998 ja nyt niitä on jo yli kaksisataa.
Kesäpäivän Hunajan sinulle tuottaa
Pajulan Mehiläistarhat Oy
Pajulan Mehiläistarhojen Janne Pajulalla on jo lähes neljännesvuosisadan kokemus mehiläistenhoidosta ja hunajan tuottamisesta. Ensimmäinen mehiläispesä Kangasalan Tohkalaan hankittiin vuonna 1998 ja nyt niitä on jo yli kaksisataa.


Mehiläisiä on monenlaisia
Mehiläislajeja on maailmalla valtavasti. Ensimmäisenä hankitun mehiläispesän mehiläiset olivat italialaista lajia. Niiden rinnalla Pajulan mehiläistarhoilla on nykyisin suurimmaksi osaksi krainilaisia mehiläisiä, jotka ovat kotoisin alun perin Slovenian alueelta. Vuosien aikana tarhauksessa on kokeiltu myös muita lajeja kuten afrikkalaisia elgonmehiläisiä ja englantilaisia buckfastmehiläisiä. Italialaiset ja krainilaiset ovat valikoituneet näistä sen vuoksi, että ne soveltuvat parhaiten suomalaisen vuodenkierron aikatauluun.
Mehiläispesien määrää voidaan lisätä mm. jakamalla olemassa olevia pesiä. Pajulan Mehiläistarhoille vuonna 1998 hankitusta ensimmäisestä italialaisyhdyskunnasta jaettiin seuraavana vuonna kolmeen uuteen jaokkeeseen ja seuraavina vuosina aina lisää. Nyt ympäri Pirkanmaata, Kangasalla, Orivedellä, Pälkäneellä ja Valkeakoskella, pörrää yli 200 pesällistä erivärisiä hyviksi havaittuja raidallisia surisijoita.

Tuotantoa on laajennettu pikkuhiljaa
Ensimmäisten vuosien hunajat lingottiin Kangasalan Tohkalassa pientilan päärakennuksen eteisessä nelikehäisellä lingolla. 2000 -luvun alussa tilan vanhaan navettaan remontoitiin uusi linkoomo, jonne hankittiin useampi isompi ja tehokkaampi linko. Hunajan pakkaaminen on aiemmin teetätetty muilla, mutta tänä vuonna Pajulan Mehiläistarhat sai uuden ja uljaan pakkaamotilan Kangasalan keskustan liepeiltä. Siellä on asianmukaiset tilat pakata ja varastoida hunajapurkit, kunnes ne sieltä viedään kauppoihin tarjolle.